Asiakkaan tunteminen ja talousrikollisuuden vastainen työ

Velvollisuutemme on huolehtia siitä, että pankkia ei käytetä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen kanavana.
Pankkivirkailija kertoo naiselle ja nuorelle miehelle pankkiasioista.
Pankkimme tavaramerkki on henkilökohtainen, paikallinen ja vastuullinen palvelu. Mitä paremmin me pankkina tunnemme sinut, sitä paremmin kykenemme tarjoamaan sinulle sopivia ratkaisuja eri elämäntilanteisiisi. Meillä on pankkina kuitenkin myös lainsäädäntöön perustuva velvollisuus tunnistaa ja tuntea asiakkaamme sekä todentaa heidän henkilöllisyytensä.

Ikoni: Pykälämerkki.

Asiakkaan tunteminen

Asiakkaan tunteminen tarkoittaa mm. riittävien tuntemistietojen hankkimista ja näiden tietojen pitämistä ajan tasalla koko asiakassuhteen ajan.

Meidän on mm. selvitettävä asiakkaan taloudellinen tilanne, palvelujen käyttötarve, varojen alkuperä, odotettavissa oleva maksuliikenne Handelsbankenin tilien kautta sekä maat, joissa asiakas on verovelvollinen ja näiden maiden veronumerot.  Meidän on lisäksi selvitettävä, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (PEP) tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai yhtiökumppani. Yritys- ja yhteisöasiakkaiden kohdalla meidän on myös selvitettävä tosiasialliset edunsaajat.

Asiakkaan tuntemistietoja ja muita henkilötietoja voidaan käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ja sen rikoksen, jolla rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen kohteena oleva omaisuus tai rikoshyöty on saatu, tutkintaan saattamista varten. Asiakkaan tuntemistietoja tai muita henkilötietoja, jotka on hankittu ainoastaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja paljastamiseksi, ei käytetä tarkoitukseen, joka on yhteensopimaton näiden tarkoitusten kanssa.

Huolehdithan, että tietosi ovat aina ajan tasalla. Omat tietosi voit päivittää verkkopankissa Omat tiedot -osiossa (nimi-linkin takaa). Annettuja tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja pankkisalaisuussäännösten mukaisesti. 


Tunteminen edellyttää tunnistamista

Asiakkaan tunnistaminen

Asiakkaan tunnistaminen tarkoittaa sitä, että meidän on pankkina kyettävä todentamaan asiakkaan ja asiakkaan edustajan henkilöllisyys hyväksyttävästä voimassa olevasta tunnistamisasiakirjasta. Me hyväksymme seuraavat tunnistamisasiakirjat:

  • passi
  • henkilökortti, joka on suomalaisen viranomaisen myöntämä ja voimassa määräajan
  • henkilökortti, joka on Euroopan talousalueella sijaitsevan maan, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämä ja kelpaa matkustusasiakirjaksi.

Tietojen päivitys

Täyttääksemme lainsäädäntöön perustuvat velvollisuutemme olemme oikeutettuja pyytämään asiakkaalta päivitettyjä asiakastietoja koko asiakassuhteen ajan.

Lisäksi saatamme pyytää tarkempaa selvitystä tilille tulleiden varojen alkuperästä sekä muista tilitapahtumista. Pyydämme myös tällaista selvitystä tukevia asiakirjoja, kuten esim. kauppa- tai lahjakirjaa.


Talousrikollisuuden torjunta

Handelsbankenin yhteiskuntavastuu  

Vastuullisena toimijana haluamme omalta osaltamme edistää rahoitusalan luotettavuutta ja tehdä voitavamme talousrikollisuuden torjumiseksi.

Luovuttamalla pyydetyt tiedot tuet meitä tässä tehtävässä ja samalla mahdollistat sen, että me voimme suojata sinua taloudellisilta väärinkäytöksiltä.


a press release paper

Seuraamukset tietojen antamatta jättämisestä  

Jos emme saa pyytämiämme tietoja tai selvityksiä, meillä on oikeus rajoittaa käytössäsi olevia palveluita ja viime kädessä irtisanoa asiakassuhteesi.