 |
| Handelsbankenin Eläkevakuutuksen avulla voit kustannustehokkaasti palkita, motivoida ja sitouttaa henkilökuntaa monin eri tavoin. Sijoituskohteiden valinnoilla työntekijä voi itse vaikuttaa eläkesäästöjensä tuottoon. |
Handelsbanken Eläkevakuutuksella yritys voi harjoittaa pitkäjänteistä henkilöstöpolitiikkaa. Eläkevakuutus motivoi avainhenkilöitä ja nostaa työpaikan vaihtokynnystä. Yrityksen hyvä maine henkilökunnastaan huolehtivana työnantajana edesauttaa myös tulevaisuudessa rekrytoitaessa uutta väkeä.
Eläkevakuutus voi olla osa työntekijöille tarjottavia kokonaisetuja. Eläkeratkaisu voidaan toteuttaa myös yksilöllisenä ratkaisuna kohdistaen esimerkiksi keskeisille avainhenkilöille.
Lisäeläketurvan maksut ovat työnantajalle vähennyskelpoisia 8 500 euroon saakka vuodessa. Etu on verovapaa työntekijälle työssäoloaikana. Eläkeaikana eläkkeestä maksetaan veroa eläkeansion suuruuden mukaan.
|
|
 |
|
- sitouttaa ja palkita avainhenkilöitä
- pienentää henkilöstöriskejä
- olla houkuttelevampi työnantaja
- vähentää vakuutusmaksuja jopa 8 500 euroa vuodessa henkilöä kohti
|
|
Tutustu myös
Yhteydenotto |